Läheisen kuolema

Surun monet kasvot

Läheisen ihmisen kuolema on usein pysäyttävä kriisi. Kriisi voi heijastua ihmisen elämän eri osa-alueisiin: fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Se voi saada maailman näyttäytymään uudessa valossa ja muuttaa omia elämänarvoja. Menetyksen jälkeen mielessä voivat risteillä voimakkaat, ristiriitaisetkin tunteet. Surun ja kaipauksen tunne, yksinäisyys ja ahdistus, toisaalta myös kiitollisuus ja joskus helpotus voivat olla osa surevan tunneskaalaa. Epätodellisuuden tunne, syyllisyys tai syyllisen etsiminen, viha ja häpeä ovat tunteita ja ilmiöitä, joita läheisen menettäneet monesti käyvät mielessään läpi.

Joskus uskottiin, että läheisen kuoltua tulee katkaista kiintymyssuhde häneen ja luopua hänestä. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että läheisen kuolema ei tarkoita rakkaasta ihmisestä luopumista, vaan uudenlaisen suhteen rakentamista häneen. Tärkeät ihmiset ovat osa läheistensä arkea muistoissa, ajatuksissa ja toiveissa.

Menetyksestä ja surusta on hyvä puhua. Käsittelemätön, salattu suru voi koteloitua ja vaivihkaa jarruttaa elämää tai siirtyä sukupolvelta toiselle. Joskus puhuminen voi olla vaikeaa. Silloin omia tunteitaan ja ajatuksiaan voi koettaa ilmaista muulla tavoin. Tärkeää on löytää itselleen sopivat keinot. Siinä missä joku puhuu läheisilleen, toinen kirjoittaa surupäiväkirjaa, hakkaa halkoja tai etsii omalle surulleen kodin luonnosta. Taiteesta, uskosta tai kirjallisuudesta voi löytää lohtua ja tukea.

Ammattiapua menetyskriisiin

Joskus läheisen menetys voi tapahtua niin yllättäen tai vaikuttaa niin voimakkaasti omaan toimintakykyyn, että sen käsittelemiseksi voi tarvita mielenterveyden ammattilaisen apua. Suru voi olla myös haaste parisuhteelle. Tukea voikin hakea niin yksilönä, pariskuntana kuin perheenäkin.

Joskus voi tuntua siltä, että omalle surulle on vaikea löytää nimeä tai siitä on vaikea puhua läheisille. Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos suhde läheiseen ei ole ollut julkinen tai yhteiskunnan virallisesti tunnustama, tai jos suhde ei ole ehtinyt muiden silmissä vielä kunnolla alkaakaan, kuten syntymätöntä lasta surressa. Keskusteluapu ammattilaisen kanssa voi tällöinkin auttaa menetyksestä selviämisessä.

Lapsen suru

Lapsen suru ei aina näy päällepäin eikä samalla tavalla kuin aikuisten, ja voi siksi jäädä huomaamatta. Lapsi suree usein pienissä paloissa ja ilmaisee tunteitaan ja kysymyksiään leikin avulla. On tärkeää, että lapsi otetaan mukaan perheen suruun, ei jätetä ulkopuolelle.

Lapset myös seuraavat tarkkaan aikuisten reaktioita ja saattavat ryhtyä huolehtimaan aikuisista. Tällöin lapsi itse saattaa jäädä vaille tarvitsemaansa tukea. Turvallinen läsnäolo ja läheisyys kannustavat lasta ilmaisemaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Lapsen kysymyksiin on tärkeää vastata ja kertoa asioista todenmukaisesti ja ilman kielikuvia. Esimerkiksi on tärkeää puhua ”kuolemisesta” eikä verrata kuolemaa nukkumiseen tai matkaan. Aikuisen itse ilmaistessa suruaan avoimesti myös lapsi saa luvan ja mallin tunteiden näyttämiseen.

Vertaistuki

Toisten saman kokeneiden tuen on havaittu vaikuttavan myönteisesti surevien toipumiseen. Tällaista vertaistukea voi hakea yksilötukisuhteista, vertaisryhmistä tai vertais- tai surujärjestöistä. Lisäksi erilaisilla keskustelualustoilla ja -ryhmissä voi peilata ajatuksiaan muiden saman kokeneiden kanssa. Myös esimerkiksi kirjallisuus ja musiikki tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia vertaisuuden kokemiseen.